Vetelin logo.

Vetelin kunta kannustaa asukkaitaan säästämään sähköä

Arvoisat Kuntalaiset

Sähkön hinta ja riittävyys huolestuttavat meitä kaikkia. Vetelin Energian oma tuotanto on lisääntynyt merkittävästi tämän vuoden aikana. Lisäys tulee uusista tuulipuistoista, jossa Vetelin Energia on osaomistajana, sekä Olkiluoto 3 ydinvoimalan käynnistymisestä, josta Vetelin Energia omistaa pienen osuuden. Kunnan omistajaohjauksen asettama tavoite on, että Vetelin Energian oma sähkön tuotanto olisi vähintään Vetelissä kulutetun sähkön suuruinen. Tällöin Vetelin Energia voi myydä kuntalaisilleen edullista ja hinnaltaan hyvin ennustettavaa sähköä.

Korkean sähkönkulutuksen kuukausina Vetelin Energian oma tuotanto ei kuitenkaan vielä riitä täyttämään alueemme sähkön kulutusta, jolloin sähköä on ostettava ja tuotava pörssistä. Tämä pörssisähkö on pyritty suojaamaan sähkömarkkinan suojaustuotteilla mahdollisimman taloudellisesti, mutta tulevan talven kylmimpinä kuukausina joudumme kuitenkin ostamaan osan kulutushuipuista pörssihinnoin. Vetelin Energia on hinnoitellut myymänsä sähkön erittäin maltillisesti, joka tarkoittaa, että varsinainen sähkön myynti on yhtiölle tappiollista tulevan talven aikana, kun oma tuotanto ja suojaukset eivät riitä kattamaan huippukulutusta. Muina vuodenaikoina oman tuotannon edullisuus kattaa tappiot, jolloin koko vuoden sähkön myynnin sekä tuotannon tulos on kyllä voitollinen.

Sähkön hinta on aina sidoksissa sen riittävyyteen. Mitä enemmän on tuotantoa ja mitä vähemmän on kulutusta, sitä halvempaa on sähkö. Siksi kannustankin erityisesti sähköllä lämmittäviä astetta alemmas-kampanjaan eli säätämään huonelämpötiloja hiukan alemmas. Näin autamme sähkön riittävyydessä ja mahdollistamme edullisemman hinnan. Kun laittaa lämpöiset villasukat jalkaan, niin pientä huonelämpötilan laskua ei huomaa. Siinä on myös lahjavinkki tulevaksi jouluksi.

Hyvää syksyn aikaa, terveisin kunnanjohtaja

Tarkkaile sähkönkulutustasi:

ENERGIAVINKKEJÄ:

  • Muista pitää kylpyhuoneen ovi suljettuna ja lattialämmitys oikein säädettynä.
  • Optimoi sähkösaunan käyttö.
  • Vaihda hehkulamput LED-lamppuihin. Sammuta valot tiloista, kun siellä ei oleskella.
  • Harkitse vanhoista kylmälaitteista luopumista tai päivittämistä energiatehokkaampaan.
  • Vähennä lämpimän veden käyttöä. Veden lämmitys sähköllä kuluttaa merkittävästi.